Mistä: Alavuden lukio
Petra, Tiina, Nelli-Noora ja Meeri ovat Alavuden lukion abiturientteja, jotka ottivat vastatakseen vanhojen tanssien oman tanssin osuudesta ja innostivat koko ryhmän huikeaan tanssisuoritukseen!
“Ajatus tähän tanssiin lähti siitä, että me haluttiin vanhojen tanssien oman tanssin osuuteen keksiä joku teema ja tarina, ettei se olisi vain irrallisia juttuja. Me mietittiin paljon sitä, miten se olisi mahdollisimman kiinnostavaa sekä meille tanssijoille että katselijoille, ja esim. pojat innostuivat siitä, kun saivat kiipeillä köysillä ja liikkua välillä yleisön joukkoon.
Meidän ryhmällä on aina ollut hyvä yhteishenki, ja nytkin kaikki lähti hienosti mukaan. Innostukseen varmaan vaikutti myös se, että me harjoiteltiin koreografiaa pienissä palasissa ja sanottiin, että aina saa ja pitää kysyä jos jotain ei tiedä. Silloin kenellekään ei tullut sellaista ahdistusta, ettei osaa kun edetään liian nopeasti. Me myös tehtiin jokaisen musiikin koreografiasta video, jonka avulla jokainen pystyi harjoittelemaan kotona.
Paljon me kaikki tehtiin töitä tämän tanssin eteen, mutta kyllä se kannattikin! Oli todella hyvä tunne, kun sitten esityksen lopuksi saatiin mahtavat ablodit. Se oli meille kaikille hieno onnistumisen kokemus!”