Mistä: Taito- ja taideaineiden opettaja Pohjois-Suomen koulussa
”Teen aina luokassa alusta asti selväksi, ettei kenenkään tekemistä arvostella, eikä ikinä sanota edes vahingossa, ettei nuori osaa jotain. Silloin osaamattomuuden kokemus ei tule estämään oppimista. Asiat pitää aloittaa riittävän helposti, koska silloin päästään alkuun, ja nuori voi kokea onnistumisen iloa.
Minusta tärkeintä on se, että nuori saa kokemuksen omasta pystyvyydestään ja rentous tekemisessä säilyy. Jokaiselle nuorelle pitää antaa se aika, minkä hän tarvitsee; nuorta ei pidä mennä patistamaan, koska kynnys voi siitä nousta liian korkeaksi ja innostus ei pääse syttymään. Luokassa tunnelman pitää olla sellainen, että nuoret arvostelemisen sijaan auttavat ja neuvovat toinen toisiaan.
Kun innostus musiikin oppimiseen syttyy, pitää nuorille antaa mahdollisuuksia harjoitella itsenäisesti. Tämän vuoksi tein töitä sen eteen, että meidän kouluun hankittiin lisenssit Rockway.fi:hin kaikille mukaan haluaville oppilaille. Luovuutta ei saa rajoittaa turhilla säännöillä tai jäykkyydellä, pääasia että luokassa on hyvä, rennon iloinen ja innostunut tunnelma.
Toimin aina nuorten kanssa niin, että kun sitten vuosien päästä nuori kävelee vastaan kylällä, niin on mukava kohdata. Nuorissa on meidän tulevaisuus!”